maanantai 8. lokakuuta 2012

Käpyseni, tunikani


Kaava:  Ottobre 5/12 Timeless & Cozy  -tunika koossa 36
Kangas: Käpyseni trikoo Käpyseltä
taskupussien ruskea viskoosijersey ja tummanruskea resori HHkangas 

Kävyt marinoitui jonkin tovin hyllyssä ennen kuin sain niistä otteen. Pohjan sinivihreä (mikä tuon värin nimi nyt onkaan) sävy oli vihreämpi kuin tietokoneen ruudun perusteella oletin ja kankaan saavuttua hetkeen en edes tykännyt koko väristä. Harmitti, koska kuviosta tykkäsin tosi paljon. Aikansa kangasta katseltua silmä onneksi tottui ja nyt väri näyttää jo tosi kivalta!

Kaavaksi otin lopulta uusimmasta naisten Ottobresta trikootunikan kaavan. Sain metrin pätkästä leikeltyä osat juuri ja juuri, kun ei tarvinnut miettiä kuvioiden suuntia ja kohdistuksia. Koska olen ahdaskauluskammoinen (kurkkua kuristaa jo jos lapsilla on paidat väärin päin päällä), avarsin kaula-aukkoa aika paljon. Muita muokkauksia en kaavaan tehnyt. Paitsi lopulta paitaa kasatessa sain äkkinäisen idean lisätä sivusaumoihin taskupussit.



Ylimmän sovituskuvan kuvakulma ei oikein tee oikeutta paidalle. Ei se ihan noin säkiltä näytä mun päällä, siitä todisteeksi taas tälläinen ylikaiken inhoamani peiliotos kaikkine taustarojuineen.


Kaavasta sen verran, että hihat oli tässäkin melkoisen kapeat ja pitkät. Pituus on hyvä asia mutta kapeus ei niinkään. Seuraavalla keralla leikkaan hihat reiluilla saumavaroilla. Helman pituudella ei sinänsä mitään valittamista. Voisi se hiukan lyhyempikin ehkä olla mutta hyvä näinkin. Olen noin 165cm pitkä ja helma ulottuu suunnilleen reisien puoliväliin saakka.

10 kommenttia:

  1. Musta tuo on nätti tolleen kapeilla hihoilla. Tasottaa helman leveyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on totta. Hihat on vaan niin kapeat, että ei saa sujuvasti puettua. Saumanvarojen verran saisi olla ainakin mulle lisää väljyyttä. =)

      Poista
  2. Kivan näköinen. Kaula-aukko kaipasi tosiaan suurentamista ja olet onnistunut tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin tykkään, että tää on hyvä malli. En huomannutkaan mitata, paljonko tuota kaula-aukkoa loppujaan alensin. Leikkasin jo heti kaavasta palan pois ja sitten vielä kankaastakin lisää ennen kanttaamista. Varsin korkealla se taisi alkujaan olla.

      Poista
  3. Kivan mallinen tunika! Mulla odottaa kanssa yksi tsi-t-paita sitä, että avartaisin sen kaula-aukon. Ahdistaa kovasti ja koko ajan olen sitä nykimässä. Itse en ole vielä tuolle käpyseni-kuosille lämminnyt. Epäilen sen johtuvan siitä, että käpyjen ympärillä on tuo vaalea rinkula.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mulla jää tosi helposti paidat käyttämättä, jos niissä on vähänkin liian ahdistava kaula-aukko. Tai liian lyhyet hihat.

      Poista
  4. Kivalta näyttää, tämä kaava menee to do -listalle :)

    VastaaPoista
  5. Tämä näyttää todella kivalta. Tekisi mieli kokeilla tehdä itsekin.

    VastaaPoista
  6. Kivan näköinen. Olipa hyvä tietää nuo mittasuhteet, olen suunnitellut ompelevani tämän mekon ja nyt tiedän, mitä muokkauksia kannnattaa tehdä, kiitos :)

    VastaaPoista
  7. Mukavannäköinen kaava, pitääpä kokeilla joskus! :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!