maanantai 2. huhtikuuta 2012

Lego Pinata, ym. synttärijuttua

Meidän esikoinen täytti tänään 9 vuotta. Kaverisynttärit piti tietysti järjestää, mikäs sen tärkeämpää tuon ikäiselle. =)

Valittiin synttäreiden "teemaksi" legot, kun poika niistä aika paljon tykkää. Viime viikolla askarreltiin (tai siis minä askartelin äkkiä sillä aikaa, kun lapset söi iltapalaa =D ). 




Simppelisti tulostin kutsutekstin tulostimella paperille, liimasin kahtia taitetulle kartongille. Leikkelin pyörylöitä, kirjottelin niihin "Lego"-tekstit ja liimasin kutsun kanteen. Yrittävät esittää legopalikoita.

Askartelin synttäreitä varten myös Lego Pinatan. Löysin idean/ohjeen ylläriylläri Pinterestistä. =D

Tätä ei ihan tehtykään lasten iltapalan aikana..


Aloitin leikkaamalla pahvilaatikkoon reiät legon "pallukoille" eli ananaspurkeille.



Pois leikattuihin pyörylöihin liimasin tulostetut LEGO -tekstit. Käytin Agency -fonttia kursivoituna. Jouduin kirjaimia vähän parantelemaan tussilla, kun tulostui niin haaleina.



Seuraavaksi kuumaliimasin purkit kiinni pahvilaatikkoon ja lego-läpyskät purkkien pohjiin.



Sitten tein pohjan aaltopahvista. Ajattelin, että se repeää helpommin. Ei tarvi ruveta erikseen luukkuja leikkaamaan. Pohjaan sidoin lahjapaperinarusta vetonarun. (Näin jälkikäteen laittaisin useamman narun tuolleen läpi. Ei lasten eka vetäsy repäissytkään koko pohjaa kunnolla.) Lisänaruja liimasin samalla, kun päällystin pohjan silkkipaperilla.


Seuraavaksi päällystin laatikon valkoisella tulostin paperilla ja päälle vielä lisäsin vihreää silkkipaperia. Liimasin ne kiinni vedellä laimennetulla erikeeperillä. Kanteen tein reiät ripustusnaruja varten.


Sisälle piilotettiin muutama pussillinen karkkeja. Lopuksi kansi kiinni ja vihreät silkkipaperit pintaan.


Valmista tuli. Harmi vaan jäi kuva tänään ottamatta siitä hetkestä, kun poikajoukko repäisi naruista ja sai päälleen karkkisateen.


Synttärisankarista tuli entään napattua perinteinen kynttilöiden puhallus -kuva. On se iso poika jo. Ensi vuonna tuleeki eka kymppi täyteen. =)

Ja näistä on pakko laittaa myös teille kuva. Herkkuja, joka upposi lapsiinkin yllättävän hyvin!



Viinirypäleitä, ananasta, vesimelonia ja mansikoita. Synttäritarjoilusta jääneet ollaan miehen kanssa napsittu tässä illalla telkkaria katsellessa.

2 kommenttia:

  1. mmm..niin herkullisen näköistä :) Ja ihan mahtava idea tuo legoteema. Tuollaiset teemasynttärit on kyllä kivoja. Kohtahan sitä saa itekin alkaa järkkäämään synttäreitä ku esikoinen täyttää JO kaks ;D

    VastaaPoista
  2. Tämä taisi olla meillä nyt toinen kerta, kun oon järkännyt jonkin teeman mukaan esikoisen kaverisynttärit. Tuollaiset isommat lapset kaipaa jo vähän ohjattua tekemistä. Tai eivät varsinaisesti _kaipaa_ vaan enemmänkin meno sen _vaatii_.

    Meillä oli kahden tunnin synttärit ja viimeinen puoli tuntia meni ihan hulinaksi, kun mulla loppui tekemiset kesken. (Opettajan arvostus kyllä kasvoi taas pikkusen. On se vaan rautainen mimmi, kun saa nuo jässikät pidettyä aisoissa pitkän koulupäivän. =D )

    Niin ja HeiDu, se aika menee nopeampaa kuin sitä edes tajuaa. Munkin esikoinen täytti ihan just kaksi ja ei mene pitkään niin mun nuorimmainenki täyttää saman verran. :-O

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!