perjantai 2. joulukuuta 2011

Joululahjat toteutus, osa 1 [sytykeruusut ja lumiukkosoppa]

Ekat joululahjat täysin valmiina, jee! Ensimmäisenä valmistui kasa sytykeruusuja, tulitikkupurkit sekä muutama lumiukkosoppa.

Tarvikkeet: Kanamunakennoja ja vanhoja kynttilänpätkiä (ja kattila)
pieniä lasipurkkeja, maalia, servettejä ja découpage lakkaa
Pakkaamiseen sellofaania ja lahjanarua

Sytykeruusujen ohje löytyy esim. Annan Aarteet blogista. Ruusujen kanssahan ajattelin ensin lasipurkkeja, joissa olisi kannessa raapaisupinta (tämän blogin postauksen lopussa löytyy kuva ), millä tulitikun sytyttää. En vaan löytänyt sellaista hiekkapaperikarheutta, millä olisi tulitikun saanut sytytettyä, joten luovuin ajatuksesta. 

Maalasin joku aika sitten sekalaisen määrän pilttipurkin kansia liitutaulumaalilla. Käytin nyt muutaman niistä kansista ja liimasin tulitikkuaskista leikatun raapaisupinnan kansien sisäpuolelle. Purkit koristelin serveteillä découpage lakalla kiinnittäen ja sisälle tyhjensin kolmen pienen askin tulitikut.



Ruokakaupassa sattui silmään pyöreät pahviset (tai mitä lie) paistoastiat, jotka ajattelin sopivan sytykeruusuille "koriksi". Koko komeuden kääräisin sellofaaniin ja suljin kiinni lahjanarulla. Jospa näillä nyt saa muutaman takallisen puita syttymään. =)

Esikoinen meni tänään koulunsa pikkujouludiscoon ja sinne sai viedä parin euron arvoisen lahjan. Ajattelin, että lumiukkosoppa voisi olla sopiva lahja lapsille.

Tarvikkeet: Muki, annospakattu kaakao, piparminttutikku, 
vaahtokarkkeja ja extrana pari palaa suklaata, kaikki ihan vaan Citymarketista
Runo tulostettu tavalliselle paperille, punainen "aaltopahvi" ja lumihiutale/tähti jotain omia askartelutarvikejemman aarteita

Runon löysin googlaamalla, lumiukon kuva Wordin clipart-kuvista. Tulostin tavalliselle tulostinpaperille, leikkasin ja liimasin punaiselle aaltopahville. Pieneksi lisäksi liimasin kiiltävän tähden/lumihiutaleen koristeeksi. Koko komeus kasaan ja sellofaaniin ja siinä oli lahja valmis.



Samalla tuli tehtyä kolme muutakin lumiukkosoppapakettia. Ehkä keskimmäisen pojan päiväkodin tädit saakin sellaiset joululahjaksi, vaikka vierastankin antaa mitään "pysyvää" (tässä siis nuo mukit) kenellekkään sellaiselle, jolla on parikymmentä muutakin potentiaalista lahjanantajaa.

2 kommenttia:

  1. Onpa mukava idea tuo lumiukkosoppakin! :)

    VastaaPoista
  2. Onpa ihania ideoita!! Onneksi pari päivää lomaa niin vielä ehtii, vielä ehtii =)

    Kiitos ideoista!!

    Tanja

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!