sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Hippiekukkaa punaisena

Ihana kangas, jonka kerrankin ostin ihan vain itseäni varten! Olipa kynnys ruveta leikkaamaan, pelkäsin pilaavani koko kankaan..

Kaava: Oma muokkaus, melkein sama kuin tässä
Kangas: punainen hippiekukka joustofrotee Metsolasta

Tähän paitaan tein keskelle eteen pienen muotolaskoksen, että saisin muhkealle mahalleni hiukan enemmän kasvuvaraa. Muutoin paita on kaavaltaan sama kuin tuossa ekassa retrokukallisessa versiossa. Tämä tosin tuntuu paljon enemmän minun väriseltä ja oloiselta ja onkin ollut jo ahkerassa käytössä. Terveisin, Ikuinen päivänkakkara fani. 


Paitojen, pipojen ynnä muiden keskellä olen saanut surauteltua eräälle ystävälle pienen kasan kestoliivinsuojia. Pitkään kesti mut onneksi lopulta ovat valmiina ja matkanneet perillekin. =)

Kaava: Ympyrä, noin 10cm halkaisijaltaan ;D
Kankaat: sekalaista tilkkulaatikosta kaiveltuja; br&1mil pulia, bambua, coolmaxia, joustofroteeta, trikoota, velouria, luomupuuvillaa..

Ekan kuvan suojissa on jokaisessa imuna 2krs bambujoustofroteeta ja tokan kuvan suojissa 2krs bambufleeceä. Toivottavasti pelittävät niin kuin pitääkin. Näitä läpysköjä pitäisi itellekin surautella lisää tammikuussa alkavaa urakkaa varten. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!